tiistai 10. joulukuuta 2013

Jumala johdattaa

Olin saanut kutsun työhaastatteluun. Työ vaikutti mukavalta, pirtsakan 6-vuotiaan tytön avustamista. Ainoa huono puoli työssä oli se, että se ajoittuisi aina viikottaisen raamattupiirini päälle. Pohdin muutaman tunnin ajan mielessä mitä minun tulisi tehdä, kumpi valita.

Esitin vaikean tilanteeni valinnan edessä olemisesta kihlatulleni Tuomakselle. Samalla kävin sähköpostissani ja sinne oli tullut Päivän Sana, jossa luki näin: "Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla. (1. Tim. 6:10)" Naureskelin Tuomakselle, että heh, onkos tämä nyt jokin Jumalan merkki tai varoitus minulle, ettei minun tulisi asettaa kukkaroni tarpeita hengellisten edelle.

Samassa yksi kaverini, jonka kanssa en ole puoleen vuoteen jutellut, laittoi minulle viestiä. Avauduin hänelle aiheesta ja mitä pidempää keskustelin hänen kanssaan, sitä vakuuttuneemmaksi tulin siitä, ettei minun ole mitään järkeä ottaa sitä työtä vastaan. Olen syksyllä painanut yli 40 opintopisteen edestä koulua, ilman minkäänlaista syyslomaa ja elänyt koko aika siinä lohdutuksessa, että minulla olisi sentään kuukauden joululoma. Jos nyt ottaisin sen työn (joka alkaisi ensi viikolla), minulla ei olisi lainkaan joululomaa ja todennäköisesti väsyisin keväällä aika tavalla. Kirjoitin siis viestin työnantajalle, jossa kiitin mielenkiinnosta, mutta myös luovuin työtarjouksesta. Heti viestin lähetettyäni minut valtasi valtava rauha ja hyvä olo. Tiesin, että olin tehnyt oikean päätöksen.

Ehkä uskot sattumaan, mutta minä en. Minulle tällaiset asioiden järjestymiset näin ihmeellisellä tavalla pistävät hiljaiseksi. Juuri kun olen päättämässä tärkeästä asiasta, minulle tulee sähköposti, jossa on raamatunkohta kyseisestä aiheesta ja samassa myös toisessa kaupungissa asustava ystäväni laittaa yllättäen viestiä, joka osoitti minut oikeaan suuntaan ja antoi varmuuden siitä, mikä on paras ratkaisu. Niin kuin jo sanoin: saatat ehkä uskoa sattumaan, mutta minä en. Minulle tämän tapaiset asiat arjen keskellä ovat suurta johdatusta.

Tuomas naurahti juuri vieressäni, että miksi kirjoitan rukousvastaus-blogiini, jos kerta kieltäydyin töistä. Eikö minun tulisi kirjoittaa tänne vain silloin, jos saisin töitä? Siinä Tuomas on väärässä. Minusta mahtavinta näissä arjen rukousvastauksissa ja Jumalan johdatuksessa on se, että vaikka saamani vastaus on negatiivinen, se antaa silti voimaa arkeen ja elämään. Sanoi Jumala pyynnölleni mitä tahansa, johdattaisi Hän minut minne tahansa, saan silti luottaa siihen, että Hän kuljettaa minua ja Hän antaa sen ilon, rauhan, ja työnkin, jos se on Hänen hyvä tahtonsa. Mitä olisikaan käynyt, jos olisin vastannut viestiin viisi minuuttia aikaisemmin? Tai jos olisin lukenut sähköpostini pari minuuttia myöhemmin? Tai jos ystäväni ei olisikaan laittanut minulle juuri noilla minuuteilla viestiä? Niin. Ymmärrät varmaan viimeistään nytten, miksi en usko sattumaan, vaan johdatukseen ja elämää suurempaan tarkoitukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti